Papin kynästä….

Virpomisperinteestä

Palmusunnuntai virpomisperinteineen on varmasti monelle lapselle mieluista aikaa. Pajunoksien hakeminen ja niiden koristelu on mukavaa puuhaa, usein vanhemmatkin pääsevät siitä osallisiksi. Ortodoksiseen perinteeseen kuuluu olennaisena osana virpomavitsojen siunaaminen lauantai-illan jumalanpalveluksessa. Virpomavitsoja siunataan myös kouluissa ja päiväkodeissa palmusunnuntaita edeltävällä viikolla.
Kaiken huipentumana on itse virpominen palmusunnuntai aamuna. Virpojat pukeutuvat pyhävaatteisiin ja lähtevät jo aamulla varhain virpomaan sukulaisia, ystäviä ja naapureita, välittäen näin juhlan sanomaa ja siunausta koteihin. Juhlan sanomana julistetaan siis Kristuksen ratsastamista Jerusalemiin, jossa kansa otti hänet vastaan Vapahtajana ja kuninkaana. Virpomisperinteeseen kuuluu se, että virpojat tekevät useita virpomavitsoja. Näin jokaiseen kotiin voidaan jättää siunattu virpomavitsa lahjaksi. Virpojille on tapana antaa palkkio, mutta oikeaoppisesti itse palkanmaksu tapahtuu vasta viikkoa myöhemmin, pääsiäisenä, jolloin myös paasto päättyy. Palkan saaminen ei kuitenkaan saa olla virpomisen tärkein motiivi.

Läntisessä Suomessa on enemmän valloillaan nk. trulli-perinne, jossa pääsiäistä edeltävänä lauantaina noidiksi pukeutuneet lapset kiertelevät ovelta ovelle. Tämä tapa on muodostunut vanhasta kansanperinteestä, jossa uskottiin karjan olleen alttiita pahalle juuri pitkäperjantaina ja lankalauantaina. Kristillisessä mielessä tälle tavalle voi jollain tavoin hakea oikeutusta sillä, että paha on liikkeellä juuri silloin, kun Kristus lepää haudassa. Trullit edustivat tässä kansanperinteessä nimenomaan pahoja voimia. Trulleiksi eivät alkujaan pukeutuneet lapset, vaan vanhemmat naiset. Kiertelevät trullit saattoivat leikata kotielämistä karvatuppoja tai tehdä muita taikoja. Kysymys on ollut siis suoranaisesta kansanperinteeseen liittyneestä noituudesta. Lieneekö nykyisessä noitien ovelta ovelle kiertämissä olevan kysymys jonkinlaisesta pahan lepytyspalkkiosta. Sen tietävät varmasti paremmin kansanperinteen tutkijat.

Näiden kahden käytännön sekoittumista saattavat jotkut pitää täysin harmittoman ilmiönä. Kristilliseltä kannalta katsottuna asia ei tietenkään ole täysin samantekevä. Palmusunnuntain sanoma on puhtaasti kristillinen ja evankeliumiin perustuva. Virpomisen tarkoituksena on välittää siunausta ja juhlan sanomaa kaikille. Noitaperinteessä taas viitataan noituuteen ja pahan toimintaan ja sen oikea ajankohta on lähes viikkoa myöhemmin oleva lauantai. Miten me voimme välittää palmusunnuntain jumalallista ja riemullista siunausta siten, että virpojien pukeutuminen viittaa johonkin aivan muuhun kuin kristillisyyteen ja siunaukseen? Voiko siunausta ja noituutta lopulta hyvällä omallatunnolla millään tavoin yhdistää toisiinsa?

Lapsille asia tulisi tietysti osata esittää hyvin perustellusti mutta silti yksinkertaisesti. Pukeutumisen ei tarvitse virpojilla olla kuitenkaan täysin arkinen. Kauniisiin juhlavaatteisiin pukeutuminen tuntuu lapsista varmasti omalla tavallaan erikoiselta ja arvokkaalta. Samalla pukeutuminen auttaa lasta ymmärtämään myös juhlan luonteen paremmin. Lapsia voi muistuttaa siitäkin, että vuodessa on sellaisia päiviä jolloin hullunkurisesti pukeutuminen on täysin oikeutettua ja suotavaa.

Lapsia kannattaa myös muistuttaa siitä, että virpomisessa kysymys ei ole karkin tai rahan pyytämisestä, vaan juhlan vietosta ja siunauksen välittämisestä. Lapsia tästä arvomaailman vääristymisestä ei voida syyttää, sillä me aikuiset itse lopulta luomme heille mallin arvomaailmasta ja pyhyyden kunnioituksesta. Suurin vahinko tapahtuu juuri silloin, kun suhtaudumme kristillisiin juhliin niin välinpitämättömästi, että annamme noituuden sekoittua siunaukseen. Toinen suuri vahinko tapahtuu siinä, että opetamme lapsia pyytämään rahaa tai karkkia vailla todellista vastinetta. Sitä kutsutaan tarpeettomaksi kerjäämiseksi, jonka seurauksena yhä useamman ihmisen ulko-ovet pysyvät lukittuina palmusunnuntaina.

Toivonkin kaikkien välittävän eteenpäin virpomisen karjalaista perinnettä, jossa juhlan merkitys ja sanoma tulee arvokkaalla ja alkuperäisellä tavalla esille.

ANDREI VERIKOV

pastori, Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta